Tiedote 3.9.2007 http://www.ficix.fi/tiedotteet/ Euroopan internet kasvaa vauhdilla Euroopan IP-yhdysliikennepisteiden välittämä liikenne kasvoi ennätyslukemaan elokuussa, ylittäen 1 terabitin (Tbps) rajapyykin. Päivittäinen yhteenlaskettu liikenteen huippuarvo euroopassa on nyt 1,2 Tbps. Euroopan kuukausittainen liikenne mitattuna liikenteen huippuarvoilla kasvoi heinäkuusta elokuuhun 15,6%. Vastaavana aikana Aasian liikennekasvu oli 5,9% ja Yhdysvaltain 8,5%. Vuosikasvua viimeisen 12 kuukauden ajalta euroopassa on kertynyt jo 71% ja kasvu on ollut koko vuoden kiivaampaa kuin millään muulla mantereella. Tiedot perustuvat yhdysliikennepisteiden yhdistyksen Euro-IX:n keräämiin tilastoihin. "Suomessa internetin liikennemäärien kasvu on keskimääräistä eurooppalaista tasoa, eli vuositasolla n. 70% luokkaa", suomen IP yhdysliikennepiste FICIX ry:n puheenjohtaja Jorma Mellin toteaa. "Euroopan hyvän kasvun taustalla on laajakaistaliittymien lisääntyminen edelleen sekä verkossa vietetyn ajan piteneminen. Myös viihteen osuus tietoliikenteen kokonaismäärästä on voimakkaassa kasvussa", Mellin analysoi. FICIX ry on on harjoittanut IP-yhdysliikennetoimintaa vuodesta 1993 ja sen jäseniä ovat kaikki keskeiset suomessa liiketoimintaa harjoittavat tietoliikenneoperaattorit. Yhdistys ylläpitää myös kahta Internetin juurinimipalvelinta: i.root ja k.root. FICIX ry on Euro-IX järjestön jäsen vuodesta 2004. Lisätietoja: FICIX ry Jorma Mellin (puheenjohtaja) puhelin: 030-994 4762 GSM: 050-994 4762 email: jome@ficix.fi http://www.ficix.fi/